EPSU-vakuutus julkisista palveluista 2009
Perusta positiiviselle asenteelle julkisia palveluita kohtaan
Vakuutan tukevani horisontaalisia, julkisia palveluita koskevia, lakiehdotuksia EU:n tasolla. 10 vuoden viivyttelyn jälkeen, parlamentin jäsenten on aika ryhtyä toimeen.
Vakuutan tukevani EU:n julkisten palveluiden laatua koskevaa toimenpideohjelmaa, joka perustuu EU:n 27 hallituksen vuonna 2008 sopimaan julkisen palvelun protokollaan.
Vakuutan , että tämä parlamentti tulee asettamaan vuoden 2005 CERCAS-raportissa kuvaillun kaltaisen työaikaa koskevan oikeudenmukaisen direktiivin.
Vakuutan , että Euroopan parlamentti tulee aktiivisesti tukemaan eurooppalaista keskustelevaa sosiaalista järjestelmää, sekä yhteisöllistä sopimista.
Terveyden perusta
Vakuutan varmistavani, että jokainen eurooppalainen terveyspalveluja koskeva ehdotus ottaa lähtökohtaisesti huomioon solidaarisuuden, saatavuuden, edullisuuden ja yleismaailmallisuuden periaatteet. Näitä periaatteita edustavan laillisen oikeushenkilön esittäminen terveyspalvelujen tuottamisen yhteydessä on yksi EU:n suurimmista haasteista.
Energian perusta
Vakuutan tukevani lainsäädäntöä, joka lisää euroopan energiavalvontaviranomaisten demokraattista kontrollointia.
Vakuutan , kehottavani parlamenttia suorittamaan perusteellisenarvioinnin sähkö- ja kaasumarkkinoiden toiminnasta vuonna 2010, painottuen työllisyyteen, sijoituksiin, hintaan kotitalouskäyttäjille, sekä kestävään kehitykseen.
Paikallishallinnon perusta
Vakuutan varmistavani, että julkisten hankintojen arviointiprosessia parannetaan siten, että mukaan otetaan niin sosiaaliset, kuin ympäristöönkin liittyvät ehdot.
Kansallisen hallinnon perusta
Vakuutan , että hallituksen työntekijöille annetaan heidän roolinsa ansaitsema kunnioitus ja että heitä ei suljeta pois mistään työolosuhteisiin liittyvistä lainsäädäntöuudistuksista, mitä tulee EU:n lain koko laajuuteen.
Veden perusta
Vakuutan , että Euroopan parlamentti tulee korostamaan sitä seikkaa, että vesi on ihmisoikeus.
Vakuutan , etten tule tukemaan vesipalveluiden kaupallistamista ja vapauttamista enkä vesilaitosten yksityistämistä.
